keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Työsopimus

Hellou ystävät hyvät,

Lämpöisästi tervetuloa blogin pariin seuraamaan viiden kuukauden ajan tämän pohjoismaalaistuneen maanmittarin touhuiluja Bredassa. Saas nähdä minkälaisen hässäkän saa kirjoista oppinut DI aikaiseksi, kun yhtäkkiä onkin tosi kyseessä ja pitäisi ne kolmijalatkin saada pysymään pystyssä.

Tänään ilmeni hyvä syy ottaa jo pieni varaslähtö tähän bloggailuun. Aurinkoinen lomapäivä pääsi nimittäin yllättämään postilaatikon kautta ja eteisen lattialle kolahti paksu kirjekuori, josta löytyi Hollannissa viime viikolla isketty postileima. Noh, jännitys sen kun tiivistyi, sillä kirjekuoresta paljastui iso kasa kallista vesileimattua paperia, tuplakappaleina. Mutta pienen pähkäilyn jälkeen sitten hoksasin, että kyseessä on tietysti työsopparit, jotka olikin jo allekirjoitettu Hollannin päästä. Osoitteella varustettu palautuskuorikin oli mukana. Kohteliasta kerrassaan.

Vaikka muutamia työpaikkoja on tällä neidillä takana, yhtä kauniisti kirjoitettua 14 pykälän sopimusta en aiemmin ole kyllä saanut allekirjoittaa. Lienenkö ollut epäselvä hakemuksissani, en tiedä, mutta ensimmäinen kohta kuului suht vapaasti suomennettuna näin: Työnantaja mahdollistaa harjoittelijan (minä?!) täydentää koulutustaan käytännön harjoittelulla. No niin, juuri kun kuvittelee, että nämä opiskelija ja harjoittelija -tittelit ovat erään tutkintotodistuksen myötä taakse jäänyttä elämää, niin tässäpä taas ollaan. :) Ja allekirjoituksellani tämän sopimuksen myötä sitoudun myös tekemään 40 tunnin viikkotyömäärän, josta ansaitsen suoraan sanottuna nälkäkuukausipalkkaa. Tällä mennään. ;)

Ja nyt jatkuu vielä hiihtoloma ja sen jälkeen matkustelenkin jo Italian kautta Hollandaiseen!